itämaiset lyhytkarvat, siamilaiset ja seychellien lyhytkarvat
Uutiset
4.-5.9.2010
Meidät löytää PIROK:in näyttelystä neljän kissan kanssa.
10.8.2010
Alkukesästä päätimme, että Lehmis (Jokeri Pokeri Box) saa jäädä meille asustelemaan, kun oli kerennyt jo niin vanhaksi kasvaa. Toisinsanoen kasvattajalle olisi tullut itku jos tuo herttainen pikkumies olisi meiltä haettu pois, olihan se sentään meidän esikoinenkin.
Sivujen päivitys oli näin kesäkuumilla jäänyt vähemmälle, mutta nyt sekin on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Pahoittelen asiaa kaikille, jotka ehtivät kesän mittaan Lehmistä kyselemään.
Nyt vain odottelemme syksyn näyttelyitä. Näillä näkymin vierailemme Tampereella, Helsingissä ja Turussa sekalaisen seurakunnan kanssa.
17.5.2010
Näyttelypäivä sujui mukavasti. Kaikki pentueen viisi osallistujaa olivat ensikertalaisia, mutta pärjäsivät oikein hienosti hälyssä ja selvisimme jopa rinnakkaisarvostelustakin. Kaikki viisi saivat EX 1 ja minä voitin kasvattajaluokan. Oikein antoisa ja puuhakas päivä.
16.5.2010
Olemme Pirokin kissanäyttelyssä Tampereella viiden kissan kanssa.
24.01.2010
FIN*Noituu’s Abrakadabra ‘Peto’ ja FIN*Noituu’s Alakazam ‘Catti’ ovat muuttaneet yhdessä uuteen kotiin.
Yksi pentu, FIN*Noituu’s Jokeri Pokeri Box etsii vielä omaa kotia. Katso kuvia pojasta pentujen sivulta.
16.01.2010
Itämainen lyhytkarva tyttö FIN*Noituu’s Sesam Aukene on muuttanut uuteen kotiinsa.
09.01.2010
Seychellien lyhytkarva tyttö FIN*Noituu’s Ananasakäämä on muuttanut tänään uuteen omaan kotiinsa.
07.01.2010
Päätin sitten uudenvuoden kunniaksi olla vähän hullu ja pitää pentueesta toisenkin nätin tytön ihan vallan itselläni. Eli meille jää omaan kissalaan myös Hokkus Pokkus eli kotoisesti vain Patteri.
Toinen ruskeatäplikäs tyttö ja ruskeatäplikäs valkea poika etsivät edelleen hyvää ja rakastavaa kotia.
01.01.2010
Kaikille kissaihmisille onnea uudelle vuodelle 2010.
09.11.2009
Pentueen ainoa seychellien lyhytkarvatyttö FIN*Noituu’s Ananasakäämä on löytänyt itselleen oman kodin.
Kolme itämaista lyhytkarva pentua, kaksi ruskeatabby naarasta ja ruskeatabby valkea uros vielä vapaana.
28.10.2009
Ruskeanaamioinen siamilaistyttö Simsalabim, eli tuttavallisesti Pippuri, jää asumaan omaan kissalaan.
Pojat Abrakadabra (SIA n 21) ja Alakazam (OSH n) ovat myös löytäneet oman kotinsa.
16.10.2009
Kissala sai vihdoin omat kotisivunsa. Vähän ovat vielä keskeneräiset, mutta päivittyvät tässä pikkuhiljaa.
01.10.2009
Kissalaan syntyi ensimmäinen pentue yhdistelmästä FIN*Black-Belle’s Bettie Page & B-Jay Itsy Bitsy Spider. Yhteensä seitsemän kaunista ja tervettä pentua. Katso lisätietoja ja kuvia pentueen sivulta.
15.10.2008
Kasvattajanimi hyväksyttiin FIFe:ssä.